Jatunissa on myös elettyä aikkaa, tässä Sven Pahajoen muistelemana vanhoja aikoja.

 

Jatunin kylä muistutti 1960-luvun puoliväliin saakka keskitysleiriä. Jokainen oli kiertänyt maansa ja vainionsa piikkilanka-aidalla. Veräjät pysyivät suljettuina, vaikka se ei aina ollut lehmien vuoksi tarpeellistakaan. Muonionjoen törmällä kävi kesäisin melkoinen hyörinä. Seitsemän savun kylässä oli lähes parikymmentä lasta ja heidän vanhan riitaisat vanhempansa. Lasten keskuudessa nämä riidat eivät kuitenkaan suuremmin näkyneet.

Kaikenlaista sattui, jolle me lapset emme osanneet muuta kuin nauraa. Isä joutui kerran naapurin emännän kurittamaksi, kun kulki heinataakka selässä hänen navettansa ohi. Vihainen nainen syöksyi sontaluuta kädessä ulos navetasta ja huitoi isää luudalla niin, ettei yhteenoton jälkeen tainnut olla juuri paskatonta paikkaa. Muistaakseni tämä äkkipikaisuudessa tehty hyökkäys sovittiin pienellä pesupalkkiolla.

Turusen Tildan kanssa piikkilankojen yli käydyt keskustelut päätyivät usein ilmiriitaan, jonka päätteeksi hän käänsi takapuolensa, lykkäsi housut nilkkoihin ja pyllisti. Isä puhuikin monesti äidille, että pitäisikö lähteä Tildaa pyllistyttämään. Veneitä ja rekiä valmistui. Kesäisin alkoi vasaroiden naputus kuulua kolmen neljän aikaan aamuyöstä. Tuskinpa silloin juuri kelloon katsottiin, tehtiin aina kun jaksettiin. Työn puutetta ei ollut. Isä yritti selittää meille, että vain työ luo arvoja. Mitähän tuosta pitäisi ajatella tänä päivänä? Hän puhui kommunismin puolesta. Se tuntui pelottavalta enkä ymmärtänyt, miksi pitää asettua äskeisen vihollisen puolelle. Meillä puhuttiin paljon politiikkaa. Kommunisti vastaan muut, oli mieleinen asetelma. Jotkut ihmiset tuntuivat oikein tulevan sitä varten kylään. Raskaissa töissä selät eivät kestäneet. Apu löytyi Hota-särkypulverista. "Ota Hota - ei pakota" kerrottiin mainoksissa. Henkimaailman asioihin viitattiin ilmeisesti paketin kyljessä olleella intiaanin kuvalla. Lapsetkin saivat tuota ihmelääkettä ainakin hammassärkylääkkeeksi. Se vei vaivat ja hiljensi hetkeksi. Muistan sen tehon vieläkin. Päässä humisi hetken ja särky hävisi. Myöhempinä vuosina lääkkeen myynti kiellettiin.

Isän tinkauskumppani suosikkeja oli äidin veli, Kalle Mannela. Hän osasi oikealla tavalla olla joissakin asioissa samaa mieltä, saaden aikaan taas jossakin toisessa asiassa sellaisen periaatteellisen erimielisyyden, että molemmat huusivat hetkittäin suoraa huutoa.

Tinkaus oli sen taidon osaajille kuin huume, johon sorruttiin mielellään aina uudelleen. Se oli taitolaji. Tyhjää jankuttavien kanssa ei alennuttu perusteellisiin periaatteellisiin väittelyihin. Keskustelu aaltoili. Se pysähtyi jonkin asian kohdalle pitkiksi ajoiksi ja lähti sitten äkkiä etenemään ihan muualle. Se, mistä oli hetki sitten puhuttu, unohdettiin, eikä siihen enää samalla istumalla palattu. Molempien väsyttyä alkoi mielenkiinto siirtyä ympärillä telmiviin lapsiin ja näin päästiin irtautumaan puheenaiheista. Niihin palattiin taas toisella kertaa ja asiaan latauduttiin jo ennakolta seuraamalla uutisia ja lukemalla lehtiä. Kirjoista, etenkin Tuntemattomasta sotilaasta ja Täällä Pohjantähden alla -teoksista, tingattiin pitkään, koska ne liittyivät lähihistorian tapahtumiin.